Uudessa ituhippien Voima-lehdessä on vetoomus perustulon puolesta. Hankkeen takana on Bien Finland -verkosto. Perustulo on tällaisena Bien Finlandin esityksenä hyvin puutteellinen. Tämä kirjoitus tarkastelee sitä, miksi näin.

Mikä on perustulo?

Perustulo on kutakuinkin sama kuin negatiivinen tulovero. Tämä on itse asiassa yksi järkevimmästä päästä olevista tulkinnoista. Mutta vihervasemmiston (Bien Finlandin kautta) ajama perustulo ei ole negatiivisen tuloveron tapainen perustulosovellus, vaan tulonsiirto rikkaille sijoittajatädeille.

Negatiivinen tulovero, kuten nimestä ilmenee, tarkoittaa tilannetta, jossa henkilön X tulot T jäävät alle köyhyysrajaksi valitun rajan K. Negatiivinen tulovero tulee sovellettavaksi K:ta pienempiin tuloihin tulonpalautuksena P seuraavasti:

K = 3000 euroa
T = 1000 euroa

P (=K - T) = 2000 euroa

Jos perustulo toteutettaisiin, se olisi järkevintä toteuttaa nimenomaan negatiivisena tuloverona. Tästä kohta lisää, mutta nykyinen malli, jota BF ajaa, johtaisi tasasuuriin tulonsiirtoihin kaikille, jolloin hyötyjät olisivat lähinnä sijoittajamummot, jotka saavat lisää sijoitusrahaa. Miksi siirtää lisää rahaa jo muutenkin hyvin toimeen tuleville?

Toinen pulma on siinä, että vihervasemmistolainen malli jättää muut tukimuodot ennalleen. Tämä siksi, että vihervasemmisto haluaa kannattajilleen hallinnollisia suojatyöpaikkoja. Kun tukimuotoja on paljon, on paljon myös veronmaksajien kustantamia suojatyöpaikkoja.

Jotta perustulo hankkeena olisi edes suhteellisen järkevä, se pitäisi ottaa käyttöön ainoana tukimuotona, jolloin hallinnon purkamisesta tulevat säästöt rahoittavat tukea. BF:n esitys lisäisi hallinnon kuluja ja siten verotaakkaa.

Negatiivisen tuloveron pulmat

Vaikka negatiivinen tulovero onkin parempi ratkaisu kun ituhippien sijoittajamummomalli yllä, sekään ei ole suotava. On helppo nähdä miksi ei.

Nykyinen sosiaalijärjestelmä välttää täydellisen katastrofin leiman vain siksi, että on olemassa tietty stigma sosiaalitukien hakemiselle. Negatiivisen tuloveron malli poistaisi tämän stigman. Kun perustulo tulisi automaattisesti, esimerkiksi 1000 euroa kuussa, niin alle tuon summan tienaavat tuntisivat kiusausta lopettaa työnteon. Kuten myös vain hieman tuon yli tienaavat. Tämä johtaisi ennen pitkää verotulojen romahdukseen ja mahdottomuuteen rahoittaa kaikkia perustulolla olevia.

Ratkaisusta

Pulmaan on olemassa ratkaisu: Puretaan valtion kontrolli. Valtion harjoittama laillistettu ihmisten tulojen ryöstö so verotus tekee nykyisellään usein työstä kannattamatonta ja sortaa ansiotyössä olevia.

Toisaalta tasaverot, kuten arvolisänvero ovat erityisen haitallisia, koska ne kohdistuvat vähätuloisiin raskaimpina. Nämähän kuluttavat suuren osan tuloistaan toisin kuin rikkaimmat.

Kun verotus purettaisiin, työnteko helpottuisi eikä valtio ryöstäisi enää ihmisten rahaa. Silloin myös yksityinen hyväntekeväisyys tulisi valtiojohtoisen "julkisen" hyväntekeväisyyden tilalle. Yleensä yksityiset hyväntekeväisyystahot voivat antaa vain rajallisen määrän apua puutteenalaisille, koska niiden resurssit ovat rajalliset. Valtion verotus tekee kuitenkin valtiosta pysyvän "hyväntekijän" ja rampauttaa puutteenalaisen passiiviseksi sosiaalitukien nostajaksi. Valtion (ja tietenkin kunnan) sosiaaliviranomaisilla, kuten muillakin byrokraateilla, ei ole kannusteita vähentää sosiaalista puutetta vaan lisätä budjetin mukaan sitä oman valtansa kasvattamiseksi.  Siten Parkinsonin lain mukaan sosiaalimenot kasvavat jatkuvasti. Yksityisillä hyväntekeväisyystahoilla taas on resurssien rajallisuuden mukaan kannustin saattaa puutteenalaiset takaisin jaloilleen mahdollisimman pian.

Näistä syistä pidän Bien Finlandin perustulohanketta sutena jo syntyessään.